• FAQ

    K: Oletteko te asianajajia?

    V: Vaikka ajamme yrittäjän asioita, emme ole asianajajia. Teemme kuitenkin jatkuvasti yhteistyötä asianajajien ja muiden juristien kanssa, jotka usein työskentelevät kanssamme projektiluonteisesti samassa tiimissä. Voimme myös suositella kulloiseenkin tapaukseen mielestämme parasta mahdollista asianajajaa, mutta lopullisen päätöksen tekee aina yrittäjä itse.

     

    K: Jos ette ole asianajajia, niin miten te oikein toimitte?

    V: Toimimme yrittäjän rinnalla sekä yrittäjän ja asianajajan välissä. Meille voi kertoa asioita, joita asianajajalle ei uskalleta kertoa. Vastaavasti me voimme antaa yrittäjälle ohjeita ja ehdotuksia, joita asianajaja ei asemaansa vaarantamatta koskaan voisi antaa.

     

    K: Teettekö mitään ilman veloitusta?

    V: Esimerkiksi viranomaisrikollisuutta vastaan taisteleminen ei tulisi olla rahasta kiinni. Siksi olemme sitoutuneet tekemään 20% kaikista viranomaisrikollisuuteen liittyvistä toimeksiannoista veloituksetta eli pro bono.

     

    K: Ovatko konsulttinne istuneet vankilassa?

    V: Useimmat ovat.

     

    K: Oletteko hoitaneet merkittäviä oikeustapauksia?

    V: Konsulttimme ovat hoitaneet mm. KHO:n vuosikirjapäätöksiksi (esim. KHO:2014:60) päätyneitä tapauksia, kuin myös KKO:n täysistunnon ratkaisemia (esim. KKO:2015:14) ennakkopäätöksiä. Lisäksi konsulttimme ovat menestyksekkäästi osallistuneet merkittäviin kansainvälisiin tapauksiin, joihin on liittynyt mm. kymmenien miljoonien rahanpesuepäilyjä ja esimerkiksi 350.000 kilon marijuanaerän salakuljetus Yhdysvaltoihin. Olemme myös konsultoineet lukuisissa niin koti- kuin ulkomaisissa luovutustapauksissa, joista osa on tarkoituksellisesti venytetty vuosikausien mittaisiksi.

All Posts
×