Normaalisti perseaukisilla yrittäjillä kuten Tiinalla ja Tapella ei ole asiaa ulkomaankauppaan. Tämä johtuu yleisesti käytössä olevasta maksutavasta nimeltään remburssi. Jos haluat ostaa Kiinasta tavaraa, niin oman pankkisi täytyy huitoa lippua, jossa lukee: kauppahinta on täällä. Ja jotta pankki "avaisi rempan", on tilaajan täytynyt ensiksi tallettaa rahat pankkiin ja/tai antaa pankille sen hyväksymät vakuudet. Vasta tällöin kiinalainen pistää tavarat liikenteeseen. Toisaalta kiinalaiselle ei liikahda rahaa, ennen kuin on todettu, että tavara todella saapui ostajalle. Tämä on ostajan ja myyjän turvamekanismi. Yhtä lailla turvaa tuo se, että törkeistä talous- ja muista rikoksista tuomitut ja syytetyt eivät tietenkään kelpaa myyjiksi valtiolle, vaikka krimeillä miljoonia sattuisikin olemaan. Ei tietenkään, koska sehän se vielä puuttuisi, että rikoshyöty saataisiin pesaistua valtion kassan kautta vaikkapa epäkurantteja hengityssuojaimia myymällä.

Kuten tiedämme, koronatilanteessa edellä mainitut kriteerit on heitetty romukoppaan. Syyksi selitetään kiirettä. Valtioon on iskenyt sopuliefekti: unohdetaan kaikki vanhat hyvät toimintatavat, kun kaikki muutkin tekevät niin. Remppaa ei käytetäkään maksutapana vaan Suomi maksaa miljoonia ennakkoon – tavaraa näkemättä. Toistetaanpa: ennakkoon – tavaraa näkemättä. Valtio toimii näin vaikka poliisi varoittaa meitä jatkuvasti siitä, että nimenomaan näin ei pidä toimia edes tori.fi:stä festarilippua ostaessa. Lisäksi tässä tilanteessa Suomi on enemmän kuin innokas maksamaan tavarasta moninkertaisen hinnan. Tilanne on myös mahdollistanut kaupankäynnin valtion kanssa kenelle tahansa, myös tuomituille rikollisille kuten Tiinalle ja Tapelle. Juuri ne riskit, mitä remburssilla ja taustatarkistuksilla pyritään torjumaan, ovat heti kättelyssä toteutuneet. Valtiolle tulee lentokonelasteittain sekundamaskeja ja myyjinä toimivat kömpelösti väärennettyjä sertifikaatteja toimittavat hämärähemmot. Ei, Tiinalla ja Tapella ei todellakaan ole 40 vuoden kokemusta tästä bisneksestä. Milloin Tiina on viimeksi tilannut Kiinasta mitään – jos sellaiseksi ei lasketa Wishiltä tilattuja hammaslaminaatteja? Ei milloinkaan. Tiina ja Tape vain väittävät, että heillä on kokemusta ja valtioiden sopulilaumassa piipittävä Suomi uskoo.

Mikä tilanne sitten on tällä hetkellä? Valtion kassasta Tiinan ja Tapen konkurssin partaalla olevan yrityksen tilille tupsahtaneet miljoonat ovat jumissa. Ensiksi ne jäädytettiin virolaisen pankin rahanpesuepäilyn vuoksi. Nyt kerrotaan, että ne ovat syväjäässä myös ihan oikean rikostutkinnan vuoksi. Kyllä, näin huhutaan markkinoilla. Tiinan ja Tapen toimia kuulemma tutkitaan mahdollisena törkeänä petoksena. Eikä syyttä, kiitos hesarin tutkivien journalistien. Valtion toimesta epäillään nyt, ettei Tiinalla olekaan 40 vuoden kokemusta maskibisneksestä. No shit! Suurin epäilys liittyy väärennettyyn sertifikaattiin. Se onkin jo sitten kovempi juttu. Vaikka sillä ei olekaan väärennöksen kannalta merkitystä, sertifikaatissa mainittua The Look Medical Ltd HK:ta ei myöskään ole edes olemassa. Kaupan suuruuden perusteella petos on erityisen törkeä. Huoltovarmuuskeskuksella onkin nyt valtti kädessään. He saavat tämän ansiosta rahat pois Tiinalta ja Tapelta, eikä taloudellista vahinkoa pääse syntymään. Tältä osin valtion kasvot säilyvät.

Uusin Tiinan valhe on muuten se, että hän väittää häneltä tilatun tavaran "olevan tulossa". Väite ei pidä paikkaansa, koska tavara ei liiku Kiinasta mihinkään jos Tiina ei maksa sitä ennakkoon. Kiinalaiset kun eivät koronan aikanakaan ole niin tyhmiä, että antaisivat tavaraa velaksi. Ja tätä Tiina ei pysty tekemään, koska maksuun tarvittavat rahat on jäädytetty. Kokonaan toinen kysymys on sitten se, että onko sitä tavaraa Kiinassa olemassakaan.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OK