Return to site

TRUKKI JOKA ON JA EI OLE

Yhtiö A on harjoittanut vuosikausia liiketoimintaa suomalaisessa kaupungissa. A:lla on liiketilat kaupungin keskustassa. Eräänä päivänä verotarkastajat ryntäsivät karmit kaulassa sisään. Kyseltiin muun muassa firman kirjanpidossa olevasta kahdesta laskusta, joilla oli ostettu trukki ja teetetty lattiaan pinnoite. Trukki oli tarkastushetkellä naapurifirmassa lainassa, mutta verotarkastajat eivät halunneet tietää asiasta enempää. Lattiaa myöskin potkiskeltiin ja katseltiin, mutta siitäkään ei noussut sen kummempia kysymyksiä.

Muutaman kuukauden päästä posti kiikutti A:lle alustavan verotarkastuskertomuksen. Siinä ilmoitettiin, että laskuja trukista ja lattiapinnoituksesta ei tultaisi hyväksymään, koska trukkia ei ollut näkynyt paikalla, eikä lattiakaan näyttänyt siltä, että siihen olisi tehty pinnoite. A antoi vastineen, jossa pyysi verotarkastajia saapumaan uudelleen paikan päälle katselmuksen tekemiseksi. Lisäksi vastineeseen liitettiin kuva toimitiloissa täydessä työn touhussa olevasta trukista, jonka ratissa istui A:n osakas lakki vinossa. Trukki oli vain ollut lyhytaikaisessa lainassa naapurissa, nyt se oli takaisin A:n tiloissa. Verotarkastajat kieltäytyivät tulemasta katselmukselle, he olivat kuulemma jo tehneet riittävät havainnot.

A vaati seuraavaksi maksuunpanijaa hyväksymään trukin ja lattian laskut. Maksuunpanija ei hyväksynyt trukkia, mutta päätti, näkemättä lattiaa, että lattialaskusta hyväksytään armollisesti puolet. Missään muutoksenhakuvaiheessa A:n vaatimuksia ei hyväksytty. KHO kieltäytyi antamasta valituslupaa.

Lopputulema oli se, että A:lla oli yhtiön käytössä toimitiloissa trukki, jota veroviranomaisten ja Suomen oikeuslaitoksen mielestä ei ollut olemassa. A:n omistaja ei ollut aiemmin ollut tekemisissä sekopäisten veroviranomaisten kanssa, joten luonnollisesti hän oli ja on vieläkin ihmeissään. Olematon trukki palveli kuitenkin vielä pitkään ja oli suureksi avuksi yhtiön toimitiloissa.

Tyypillinen arkipäivä suomalaisen verotuksen maailmassa.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OK