Return to site

PARATIISIN VARASTETUT PAPERIT

Mitä eroa on tietovuodolla ja tietovarkaudella? Tai tietovuotajalla ja varkaalla? Entäpä varastetun tavaran kätkijällä ja tutkivalla journalistilla? Tämän päivän maailmassa ei mitään.

Kun kysymys on veroista, kaikki näyttää olevan sallittua, myös varastetun tavaran välittäminen. Toimittajilla tuskin tulisi mieleenkään julkaista lääkäriasemalta varastettuja tietoja, vaikka niihin liittyisi kuinka epäilyttäviä tapahtumia hyvänsä. Lakitoimistoista varastetut veroihin ja salaisiin omistuksiin liittyvät tiedot sen sijaan on näköjään suoranainen velvollisuus levittää, kaupitella ja julkaista, liittyi niihin epäilyksiä rikoksista tai ei. Tällaiset tiedot ovat kuulemma ”yhteiskunnallisesti tärkeitä”. Yhtenä esimerkkinä Helsingin Sanomien artikkeli tältä aamulta. Toimittaja Anna-Liina Kauhanen katsoi erityisen tärkeäksi nostaa esille Kuningatar Elisabethin rahaliikenteestä ja sijoituksista kertomisen, vaikka kyse ei edes teoriassa voi olla veropetoksesta, koska kuningattarella ei ole velvollisuutta maksaa veroja. Kuningatar Elisabetia koskevien varastettujen ja yksityisten tietojen julkaisemisen tarkoitus voikin olla vain nimien tiputtelu (eng. name dropping), jolla on tarkoitus houkutella lukijoita mediakanaville. Mitään muuta järkeä Elisabetin varastettujen yksityisasioiden levittämisessä on mahdotonta nähdä.

Käsillä on eriskummallinen tilanne. Toimittajat ottavat vastaan varastetun tavaran, jonka he sitten levittävät ja suorastaan retostelevat sen määrällä. Yleisradion varastetun tavaran kätkemiseen erikoistunut Minna Knus-Galánilla esittelee ylpeänä kätkemänsä varastetun tavaran määrää grafiikalla:

Kun varastettua tavaraa on paljon, on myös sen kätkemiseen liittyvä työ "rankkaa", jota myös korostetaan jatkuvasti, kuten Helsingin Sanomien Anna-Liina Kauhanen tänään totesi:

Työ on kovaa, sillä valtava määrä dataa on saatava järjestykseen.

Maalaisjärjellä tätä ainakaan on mahdotonta ymmärtää. Tavallisesti varkaat ja muut rikolliset olisi kaiketi tarkoitus saattaa teoistaan edesvastuuseen. Nyt palmun alla makaavia, rikoksillaan miljoonia tienanneita varkaita suojataan lähdesuojalla, samaan aikaan kun varastetun tavaran kätkijöiksi ryhtyneet toimittajat levittävät varastetun omaisuuden, tienaavat sillä itse ja saavat vieläpä puuhastelustaan palkintoja ja muuta suitsutusta.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OK