Return to site

200 TYÖNTEKIJÄÄ, 1 HAASTATELTIIN

Yhtiössä A oli 30 työntekijää. Yhtiössä B oli 200 työntekijää, joita A vuokrasi. Eräänä päivänä verotarkastajat hyökkäsivät A:n toimitiloihin ja julistivat, että kaikki B:n työntekijät katsotaan A:n työntekijöiksi. Verotarkastajat olivat tehneet salaa taustalla myyräntyötään ja selvittäneet, että B:n työntekijöiden kulkuluvat olivat A:n nimissä. Normi käytäntö työmailla, kun pääurakoitsija yrittää välttää aliurakoitsijaketjujen käyttämisestä syntyvää turhaa huomiota. 

Mikään selitys ei auttanut, verotarkastajat olivat jo päätöksensä tehneet. Lisäksi he olivat laatineet ns. muistion, jossa heidän näkemyksensä tuotiin esille. Yksi niistä näkemyksistä oli, että A käytti runsaasti myös pimeitä työntekijöitä. Muistioissa on se paha puoli, että niitä yleensä käytetään rikosilmoitusten ja vero- ja muiden takavarikoiden pohjana. Niin nytkin. Poliisi teki jo vinhaa vauhtia omaa hommaansa, muistioon perustuen. Tuomari oli kopauttanut nuijan pöytään takavarikkohakemusta käsitellessään, muistion pohjalta. Tällaisessa tilanteessa muistion toteaminen vääräksi olisi aivan liian työlästä hommaa ja saisi kaikki viranomaiset näyttämään hölmöiltä. Eikä kukaan viranomainen halua tietoisesti näyttää hölmöltä, ei vaikka totuus tulisi siten ilmi.

Muistion tiedot osoittautuivat vääriksi pimeiden työntekijöiden osalta, mutta verotarkastajat keksivät tarkastuksen kuluessa tilalle uusia hulluja väitteitä. Mikään selitys ei auttanut. Ennalta oli jo päätetty tuhota yritysten toiminta, niiden ei annettaisi jatkaa. Konkurssihakemusta sisään vaan. Ainoa virkavallan ongelma ja suuri riski olivat työntekijät. 200 raksamiestä tuskin puhuisi yhteneväisesti. Verotarkastajien ratkaisu riskin minimoimiseksi: haastatellaan vain yksi - pääluottamusmies. Ja heti meni pieleen, mutta vain hetkeksi. Pääluottamusmies antoi lausunnon, jossa hän kertoi, että työntekijät ovat B:n palveluksessa. Hän ei heti ymmärtänyt valehdella kuten verotarkastajat halusivat. A:n edustajat saivat kuulla lausunnosta ja alkoivat riemuitsemaan: ehkä oikeus voittaa sittenkin. Ei voittanut. Konkurssipesänhoitaja huomasi virheen ja hävitti lausunnon. Virallisen selityksen mukaan lausuntoa ei ehkä koskaan ollut ja joka tapauksessa se oli kadonnut. Pääluottamusmieheltä otettiin uusi "täsmennetty lausunto". Nyt valhe oli kohdillaan. Kaikki 200 työntekijää olivat A:n palveluksessa. Ei muuta kuin oikeuteen.

Käräjäoikeudessa tuomari ymmärsi, että nyt on syytä olla varovainen. A:n edustajat olivat nimenneet todistajiksi 200 työntekijää. Tuomari kopautti nuijan pöytään ja hylkäsi idean: muutama riittäisi. 200 työntekijää oli liian suuri riski, he olisivat voineet kertoa totuuden. Verotarkastaja kiemurteli todistajanpenkillä. Hänkin huomasi, että oli hiukan vaikea selittää, että miksi 200:sta työntekijästä haastateltiin vain yksi.

Lopputulema oli se, että A meni konkurssiin ja omistajat saivat vankeustuomiot. Verotarkastusryhmää johtanut vanhempi verottajan ykkösnyrkki päätyi itsekin saamaan potkut, jonka jälkeen hän haastoi verottajan oikeuteen ja hävisi. Sai maistaa omaa lääkettään.

All Posts
×

Almost done…

We just sent you an email. Please click the link in the email to confirm your subscription!

OK