• - innovatiivista ongelmanratkaisua -

  • EPÄILETKÖ OLEVASI TUTKINNAN KOHTEENA ENCROCHAT-OPERAATIOSSA?

    Jos epäilet olevasi tutkinnan kohteena niin sanotussa Encrochat-operaatiossa suosittelemme, että otat välittömästi yhteyttä sivuiltamme löytyvällä yhteydenottolomakkeella. Teemme yhteistyötä useamman ulkomaisen lakitoimiston kanssa, jotka ovat erikoistuneet tapaukseen.

     

    Encrochat-palvelun tuottaja esimerkiksi katsoo, että heidän palvelimet hakkeroitiin laittomasti. Selvitämme parhaillaan ulkomaisten kumppaneidemme kanssa mahdollisuuksia laittomasti hankitun aineiston käyttämisen kieltämiseksi datan takavarikointivaltiossa.

     

    PÄIVITYS 28.10.2020

     

    Hollannissa ja Belgiassa käynnissä olevien rikosprosessien yhteydessä on käynyt ilmi, että viranomaisten hallussa on ainakin joitakin tietoja Encrochat-palvelusta jo 2019 vuoden alusta saakka. Kysymys on ajallisesti paljon merkittävämmästä ajanjaksosta, kuin mitä tähän asti on ollut tiedossa. Esimerkiksi kaikki 2019 ja 2020 aikana rekisteröidyt Encrochat-käyttäjätunnukset ja niiden luontipäivämäärät ovat viranomaisten tiedossa. Tällä perusteella on pidettävä mahdollisena, että hallussa olisi myös ainakin päätelaitteiden IMEI-koodit ja sitä kautta selville saatavat muut tiedot.

     

    Muutamia kysymyksiä ja vastauksia tapaukseen:

     

    Q: Onko Encrochat-puhelimen omistaminen laitonta?

    A: Ei ole.

     

    Q: Kuinka kauan Encrochat-palvelimet olivat hakkeroinnin kohteena?

    A: Reaaliaikaisia viestejä on tiettävästi onnistuttu seuraamaan noin kahden kuukauden ajan. Uusimpien tietojen mukaan viranomaisten hallussa on Encrochat-palvelua koskevia tietoja jo 2019 alusta saakka.

     

    Q: Milloin minun kannattaa ottaa yhteyttä lainopilliseen avustajaan asian tiimoilta?

    A: Heti kun epäilet olevasi tutkinnan kohteena.

     

    Q: Oletteko Te lainopillisia avustajia Encrochat-asiassa?

    A: Emme ole, mutta toimimme konsultteina lainopilliseille avustajille ja annamme neuvoja ja ohjeita tässä suomalaisittain uudenlaisessa tapauksessa.

  • YHTEYS

    Ota yhteyttä. Ennen kuin on liian myöhäistä.

All Posts
×